Luokat
Psy

Metsästyskoirien tyypit

Metsästyskoirien tyypit.

Me erotamme 2 metsästyskoirien perustyypit: koira, joka etsii huipputuulea ja kunnollisen jäljittäjän, joka etsii myötätuulta.

Ensimmäisen tyypin edustajat ovat osoitin ja asettaja. Pitää tällaista koiraa tyylillä, häntä ei pitäisi vaatia etsimään maata. Sen etuna on kyky etsiä nopeasti maastoa ja altistaa riista tuulelle pitkällä etäisyydellä. Joten se ei voi pysähtyä jokaisen jäljen kohdalle. Osoittimen tai asettajan tulee osoittaa siellä olevaa peliä, missä hän on, ei - missä hän oli. Sitä ei voida pitää suurena virheenä, jos koira päästää irtonaisen nenästä huolimatta, kun koko karjan haju houkuttelee häntä samanaikaisesti kauemmas.

Tuulta käyttävien koirien edustaja on vuorenpunainen tai tropiikki. Toisin kuin peltokoira, etsivät tietyn lajin riistaa, hänen on valittava tietty yksikkö ja seurattava sen polkua, huolimatta siitä, että saman lajin yksilöt ovat tai jättävät jäljen hänen hajualueelleen.

Näiden kahden ääripään välistä löydät kokonaisen valikoiman koiran käsittelyvaihtoehtoja onnettomuudesta onnettomuuteen tai alempana, ole huipputuuli. Kenttäkoiran ja vuorikoiran työn välillä on perusteellinen ero, ja jopa vastustusta. Metsästäjä vaaditaan, että hän reagoi jokaisen pelin tuoksuun hajualueellaan. Niinpä reagointikyky ja huolellinen kentän etsiminen, herkimmällä hajuaistilla, on tärkein etu tässä. Toisaalta, vuorikoirien vaaditaan keskittämään kaiken huomionsa yhteen jälkeeseen ja sulkemaan itsensä ulkopuolisten etujen ulkopuolelle. Kiire ja hermostuneisuus häiritsevät tehtävän tarkkaa suorittamista. Englantilaiset arvioivat nämä vastakohdat täydellisesti, erikoistuneet koirat useisiin tyyppeihin: ala, etsivät huipputuulta, hakulaitteet ja huuhtelulaitteet etsimään hitaammin pienemmässä tilassa, vihdoin trackerit, jonka korkeinta luokkaa ihmisen jalanjäljen käsittelyssä edustaa verikoira.

Näiden ristiriitojen seuraukset, jotka ovat luontaisia ​​koiralle osoitettujen tehtävien oletuksessa, ovat tämä, että metsästäjä työskentelee myötätuulella radalla tai vuorotellen ylös- ja alaspäin käydessä (kuinka räpylät tekevät sen) se menettää tyylin ja nopeuden, mutta näin se ei vielä menetä kenttäapuaan. Toisaalta jälkityöntekijä, joka rauhallisen ja kohdennetun polkutyön sijaan alkaisi siirtyä etsimiseen ylemmällä tuulella, olisi käytännössä arvoton.

On syytä mainita tässä, että osoitin, erityisen monipuolinen, mannermainen tyyppi, samoin kuin noutaja tai pelkistin, hankkii pitkäaikaisen harjoittelun avulla kokemusta haavoittuneen riistan hajun erottamisesta, ei edes verenvuotoa, terveellisen riistan hajusta. Tämä ilmiö tulee ymmärrettäväksi, jos otamme huomioon ns. hajun fysiognomia, josta kirjoitan seuraavassa luvussa.

Koiran kouluttaminen hajuaistiin voidaan aloittaa hyvin aikaisin, joskus sen jälkeen kun hän on lopettanut kolme, ja pääsääntöisesti kuuden kuukauden ikäinen. Tämän työn alku perustuu leikkiin, eikä sen pitäisi viedä koiraa mihinkään, mikä ei kuulu hänen luonnollisten etujensa piiriin. Tässä tapauksessa ruokintapaikan vakauden periaatteesta voidaan poiketa. Ennen ateriaa teemme tällaisen merkin, että narulla vedämme palan makkaraa tai lihaa maahan, ja lopussa laitimme kulhon ruokaa. Reitin alussa johdamme koiraa ja kannustamme meitä sanoilla: "Hae, missä on kulho?”. Korostan, että sinun on valittava salasana tarkoituksella kysymystilassa. Kyse ei tietenkään ole kieliopillisesta mielestä, mutta tässä se on, että ohjaajan tulisi tottua puhumaan koiralle vain ystävällisesti näiden harjoitusten aikana, lämmittimet, eikä koskaan terävä, kovaa. Myöhempiä harjoituksia varten, kun koira, useista tuntemattomista syistä, alkaa väliaikaisesti epäonnistua, hermostunut ja hallitsematon opas voi aivan liian helposti kuulua komennon "etsi tappiota" sävyyn!”, ja sitä tiukempi järjestys olisi, sitä enemmän koira olisi hermostunut, häiritsemällä huomiota.

Merkin vetämisen sijaan voit myös tiputtaa kulhon sisällön tipoittain. Muutama tippa joka askel tai muutama askel riittää, mutta aina matalalla, leikatulla tai paljaalla ruoholla] maa, eikä korkeassa ruohossa. Koiralla ei silloin ole taipumusta etsiä ylätuulilla, mitä hän tekisi, jos hänellä olisi jälkiä ruoasta korkeissa terissä. Huomaa väärinkäsitysten välttämiseksi, että koira, jolla on hyvä haju, ei seuraa selkeää ja helppoa jälkeä nenällä maahan, sillä se voi selvästi havaita merkin normaaliasennossa. Silti hän etsii myötätuulea, ohjauslangastaan, johon hän keskittää huomionsa, on maassa.